lauantai 12. lokakuuta 2013

Leirillä

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna leireiltiin Virroilla Secretmoor’s-porukalla. Sisaruksista paikalle pääsivät omistajineen Penni, Pira, Kamu, Nuuti, Nova, Neccu sekä Manta-äiti ja Edi-isä + ei-sukulaiset Primo ja Nala.

Lauantaina tokoiltiin Selkämaan Katin opissa. Otin teemaksi inhokkimetallin, joka ei sitten kuitenkaan ollut niin inhottava eli ihan ok Riepu nouti kun siltä asiaa vaati. Eli voi ja pitää myös jatkossa vaatia eikä Riepu myöskään ota itseensä jos saa moitteita. Asia on ollut itsellä mielessä, mutta oli hyvä saada Katilta vahvistusta. Leirin jälkeen ollaan tehty metsku suusssa hyvällä ilmeellä mm. kaukoja eli eteenpäin on menty.
Tokopäivän loppuun tehtiin paikallamakuuta ensin rivissä ja sitten häiriöringissä. Rivissä meni vasta toisella maahan kun keskittyi taas vaihteeksi johonkin muuhun... Makasi muuten ok pää maassa, mutta alkuun sahasi kuonolla mihin jatkossa otetaan nollalinja ja käyn palauttamassa pään suoraan. Taakse palatessa kävin tökkimässä kylkiä, mutta hyvin pysyi asennossa. Häiriöringissä nosti päätä muiden käskyillä ja jalka-avusta huolimatta laskeutui vinoon, joten näitä pitäisi tehdä paljon.
Kati on loistava kouluttaja ja olen aina tykännyt hänen tyylistään opettaa ja selkeän mustavalkoisesta linjastaan missä etsitään kullekin koirakolle parhaiten soveltuvia ratkaisuja. Hieno päivä siis :)

 Kuvat: Sanna Kiretti
Ällöttävä metalli?

Noo, kaipa sitä noutaakin voi ;)



Sunnuntaina oli vuorossa agilitya Stenbergin Santun ohjauksessa ja luvassa oli jälleen kerran antoisa päivä huippuopissa. Santulla on mukavan kikkailematon lähestymistapa ohjaukseen ja treenikuvioita hiotaan koiralähtöisesti. Päivän teemoja olivat mm. luottaminen koiraan ja yhteiseen tekemiseen sekä hauskanpito radalla, vahvan esteosaaminen opettaminen, oma sijoittuminen radalla ja sen myötä rauha ohjaamisessa.

Nala oli ihan yllättävän kivassa vireessä eikä lennättänyt radalla puukappaleita. Taisi jopa ensimmäisellä ns. kisaratasuorituksella tehdä nollan? Sen jälkeen hiottiin rataa pienissä palasissa ja saatiin kurvit pienemmäksi ja ei ollutkaan enää kiire kun olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Eniten treeniaikaa taisi mennä okserin takaaleikkauksella. Mun kumpikaan koira ei oikein osaa takaaleikkauksia=minä en niitä osaa. Vahvistettiin kääntymistä ja Nala vastasi hyvin treeniin.
Etukäteen pelkäsin eniten takaakiertoa muurille, mutta se menikin ihan ok. Yhden kerran kolisteli, kun olin hätäinen, mutta uusinnalla ok kun maltoin vetää henkeä takaakiertoon lähettäessä.
Kontaktit oli karmeat, vaikka ei loikkinutkaan...

Riepun kanssa esiin nousi esteosaamisen vahvistaminen ja on turhan kiinni minussa radalla. Esim. Nala irtosi pituudelle kevyellä työnnöllä mutta Riepu tuli liikkeen mukana merkkikeppien välistä kun jatkoin rataa. Tehtiin sitten pelkkää pituutta ja yksittäisten esteiden vahvistamista täytyisi päästä molempien koirien kanssa tekemään säännöllisesti. Varsinkin Riepun.
Riepu teki myös takaaleikkausta ja on kyllä ihan alkeissa kääntymisen kanssa. Pitäisi päästä tekemään todella paljon itsekseen. Puomilla ilmeni että tarvitsee kontaktin suorittamiseen minun rytmityksen, eli ei sitten oikeasti osaakaan vaikka niin kuvittelin. Treenilistalle siis tämäkin. A oli hyvä :)

Santun treenit saivat itämään ajatuksen siitä miltä haluan agilityn tuntuvan ja näyttävän. Ihan loistava fiilis tästä oivalluksesta :)

Loppuun vielä muutama kuva leiriltä, kuvat on ottanut Sanna Kiretti.





Kiitos kaikille upeasta leiristä ja ensi vuonna uusiksi :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti